Kesän henki!
Tapiolan kuoro esittää 4. kansainvälisen sävellyskilpailun voittajateokset Kuoromusiikin kausikonsertissa Kallion kirkossa to 4.6. klo 19. Teosesittely klo 18.15.

Joulu on pullollaan lapsuusmuistoja, sukupolvien perinteitä, kynttilöiden ja takkatulen lämpöä, joulukuusen kimallusta, piparin tuoksua, lahjapaketteja, höyryävän lämmintä glögiä, riisipuuron pehmeyttä, pienten lasten jännitystä, perheen yhdessäoloa ja rakkaita joululauluja, joita jo monet sukupolvet ennen meitä ovat laulaneet.
Osta konserttiliput tästä!
Lasten joulu -konsertissa lauletaan kaikkien tuntemien joululaulujen lisäksi kirjailija Eppu Nuotion joulurunoihin pohjautuvia joululauluja, jotka Timo Klemettinen on säveltänyt ja sovittanut Tapiolan kuoron laulajille ja jouluorkesterille. Konsertin tarinaa kertovat Espoon ja Itä-Helsingin musiikkiopistojen muskariopettajat Tarja Luoma ja Ulla Piispanen.
Osta konserttiliput tästä!
Tänä jouluna Tapiolan kuoron laulajat yhdistävät jälleen voimansa pianovirtuoosi ja säveltäjä Jukka Nykäsen kanssa!
Satojen lyhtyjen loisteessa saamme nauttia perinteisistä joululauluista sekä varta vasten näitä konsertteja varten syntyneistä uusista ja iloisista joulusovituksista. Kaiken kruunaa joulukirkon rauhoittava ja aidon joulumielen sytyttävä tunnelma.

Joululaulut raikaavat jälleen Musiikkitalon Konserttisalissa! Esilaulajana toimii Yleisradion vuoden nuorisokuoroksi valittu Tapiolan kuoro.
Yleisradion vuoden nuorisokuoro, Tapiolan kuoro, laulaa Helsingin Musiikkitalossa järjestettävässä perinteisessä joululaulutilaisuudessa maanantaina 1.12.2025. Konsertin juontaa Inari Tilli.
"Years full of Song" is a joint concert with Mädchenchor Hannover and Tapiola Choir. This is the first time the two choirs meet and sing together.
Free entry, program 10€.
Tapiolan kuoro, kuorokerhot ja Pohjois-Tapiolan koulun oppilaat esiintyvät yhdessä perinteisessä Kevätkimara-konsertissa to 15.5.2025 klo 18.
Tapiolan kuoro ja Ylioppilaskunnan Laulajat yhdistävät voimansa äitienpäiväkonsertissa 11.5.2025. Konsertin johtaa Pasi Hyökki.
Tule mukaan kokemaan Tapiolan kuoron uusi konserttielämys, joka on suunnattu erityisesti lapsille ja lapsiperheille! Tässä konsertissa kaikki lapset ovat aktiivisia osallistujia – taaperot, leikki-ikäiset, eskarilaiset ja koululaiset pääsevät laulamaan ja nauttimaan musiikista omalla tavallaan.
Tapiolan kuoron perinteiset VALO-joulukonsertit saapuvat pääkaupunkiseudun kirkkoihin joulukuussa 2024. Konserttien solistina toimii tänä vuonna musiikin monilahjakkuus, pianisti, säveltäjä ja sovittaja, maestro Jukka Nykänen.
Tule mukaan kokemaan Tapiolan kuoron uusi konserttielämys, joka on suunnattu erityisesti lapsille ja lapsiperheille! Tässä konsertissa kaikki lapset ovat aktiivisia osallistujia – taaperot, leikki-ikäiset, eskarilaiset ja koululaiset pääsevät laulamaan ja nauttimaan musiikista omalla tavallaan.
Tänä jouluna Tapiolan kuoron lapsilahjakkuudet yhdistävät taitonsa pianovirtuoosi Jukka Nykäsen kanssa. Satojen lyhtyjen loisteessa saamme nauttia perinteisistä joululauluista mutta myös varta vasten näitä konsertteja varten syntyneistä uusista ja iloisista joulusovituksista. Kaiken kruunaa joulukirkon rauhoittava ja aidon joulumielen sytyttävä tunnelma.

Tapiolan kuoro ja ukrainalainen lapsi- ja nuorisokuoro Shchedryk yhdistävät voimansa ja tuovat monipuolista kuoromusiikkia Kallion kirkkoon. Konsertti on osa Kuoromusiikin kausikonsertteja. Osa konsertin tuotoista lahjoitetaan Ukrainan sodan uhreille.
Summer Summit -festivaalin päättävä Gaalakonsertti esittelee Tapiolan kuoron kolmannen kansainvälisen sävellyskilpailun finaaliin valittuja teoksia. Konsertissa myös julkistetaan ja jaetaan sävellyskilpailun palkinnot.
Summer Summit Festival ends with the Gala Concert, which showcases the finalist pieces of Tapiola Choir’s 3rd international Choral Composition Competition. The prizes will be published and rewarded at the Gala Concert.
Lauantaina 8.6.2024 Tapiolan kuoro saa vieraakseen Riikan katedraalikoulun tyttökuoro TIARAn, jonka luona kuoro vieraili kesäkuussa 2023 osana 60-vuotisjuhlavuotensa ohjelmaa. Toisena vierailevana kuorona mukaan saapuu myös liettualainen poikakuoro VARPELIS. Konsertissa kuullaan kaikilta kuoroilta omaa ohjelmistoa sekä yhteisteoksia.
On Saturday 8th of June 2024 Tapiola Choir hosts Riga Cathedral School’s Girl’s Choir TIARA, who the choir visited in June 2023 as a part of Tapiola Choir’s 60th Anniversary Year Program. We have another guest choir, Lithuanian boy’s choir VARPELIS, who will also join in the concert. We will hear all the choirs separately and a few joint pieces as well.
Tapiolan kuoron kuorokerhojen kesäkimara esittelee Tapiolan kuoron kuorokerhoryhmien kevään 2024 aikana sekä kuoropäiväleirillä 3.-7.6. harjoiteltua ohjelmistoa. Konsertissa esiintyy sekä leiriläisiä että Tapiolan kuoron kuorokerhojen oppilaita ohjaajiensa kanssa.
Tapiola Choir’s choir club concert showcases the choir club’s Spring semester 2024 program as well as Choral Summer Camp’s (3rd - 7th June) rehearsed program. Tapiola Choir’s choir clubs and Summer Camp participants perform their programs with their teachers.
Tule nauttimaan Club For Fiven esiintymisen koskettavaa tulkintaa, oivaltavaa huumoria, suvereenia osaamista ja valloittavia soolosuorituksia äitienpäiväkonserttiin. Mukana vauhdissa ovat myös kansainvälisesti tunnettu ja palkittu Tapiolan kuoro sekä tietenkin Pohjois-Tapiolan koulun omat oppilaat!
Tapiolan kuoro saa ensimmäistä kertaa vieraakseen Sankt Annæ Pigekor -tyttökuoron Tanskasta. Molemmat kuorot ovat saaneet alkunsa koulussa: espoolaiset Tapiolan koulussa vuonna 1963 ja kööpenhaminalaiset Sankt Annæ Gymnasiumissa 1973, missä kuoro toimii edelleen yhteensä 130 laulajan voimin.
Tapiolan kuoron perinteiset VALO-joulukonsertit tulevat jälleen kirkkoihin Helsingissä ja Espoossa joulukuussa 2023. Laskeudu joulun tunnelmaan perinteisten ja uudempien joululaulujen soidessa. Konsertin johtaa Pasi Hyökki, mukana myös harpisti Hanna Kenttämies.

Tapiolan kuoron perinteiset VALO-joulukonsertit tulevat jälleen kirkkoihin Helsingissä ja Espoossa joulukuussa 2023. Laskeudu joulun tunnelmaan perinteisten ja uudempien joululauluja soidessa. Konsertin johtaa Pasi Hyökki, mukana myös harpisti Hanna Kenttämies.
Tapiolan kuoron 60-vuotisjuhlavuosi huipentuu upeaan gaalakonserttiin Tapiolasalissa. Konsertissa esiintyy nykykuoron lisäksi suuri joukko kuoron alumnilaulajia sekä Espoon musiikkiopiston muusikoita. Konsertin ohjelmassa on uusien, kantaesitettävien kotimaisten säveltäjien kuoroteosten lisäksi mm. Einojuhani Rautavaaran Tapiolan kuorolle säveltämä kuoro-ooppera Marjatta matala neiti. Teoksen on uudelleenohjannut Juulia Tapola sekä puvustanut Joona Huotari. Marjatan roolissa kuullaan sopraano Tuuli Lindeberg. Ruotuksen emäntänä kuullaan Tapiolan kuoron alumni, sopraano Olga Heikkilä.
Konsertin johtaa Pasi Hyökki.
Liput 30 / 25 / 10 € täältä
Espoon musiikkiopisto juhlii 60 toimintavuottaan kavalkadikonsertilla, jossa EMOn toiminnan monipuolinen kirjo esittäytyy. Ohjelmassa mm. solistinumeroita, kamarimusiikkia, rytmiikkaa sekä Tapiolan nuoret sinfonikot yhdessä Tapiolan kuoron kanssa. Konsertissa kuullaan tilaussävellykset Seppo Pohjolalta ja Olli Kortekankaalta.