Tapiolan kuoro

IMG_2839.jpg

Mädchenchor hamburg TK:n vieraana

Tapiolan kuoro saa vieraakseen saksalaisen Mädchenchor Hamburg -tyttökuoron maaliskuun alussa. Kuorot järjestävät yhteisen konsertin sunnuntaina 4.3.2018 klo 16 Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa. Osta liput konserttiin tästä!

IMG_4173PS.jpg

 

Tapiolan kuorolle lapsenpäivä-palkinto

Opetus- ja kulttuuriministeriö jakoi vuoden 2017 Lapsenpäivä-palkinnon Tapiolan kuorolle 17.11.2017. Palkinto myönnetään taideharrastuksen ja taidekasvatuksen hyväksi tehdystä työstä kahdelle yhteisölle. Lapsenpäivä-palkinnon suuruus on 8 500 euroa.

Ministeriön perustelut palkinnon myöntämiselle ovat seuraavat:

"Tapiolan kuoro on Espoossa toimiva 8-19-vuotiasta lapsista ja nuorista koostuva kansallisesti ja kansainvälisesti esiintyvä kuoro. Kuorolle on ominaista lasten lahjakkuuden arvostaminen, luonnollinen äänenkäyttö ja ilmaisu sekä laulun, soiton ja liikunnan monipuolinen yhdistäminen. Kuoro on perustettu vuonna 1963. Kuorossa laulaa 70 lasta ja nuorta ja johtajana toimii musiikin maisteri Pasi Hyökki, joka on myös laulanut nuorena Tapiolan kuorossa. Toimintaa ylläpitää Tapiolan kuoron kannatusyhdistys ry.  
Kuoro tekee yhteistyötä nykysäveltäjien kanssa ja levyttää aktiivisesti. Kuoron ansioita ovat myös yli 60 kansainvälistä kiertuetta, UNESCO:n esittävän taiteen palkinto vuonna 1996 sekä Kuorokerhot, jotka tuovat musiikkiharrastuksen osaksi espoolaisten oppilaiden koulupäivää 14 alakouluissa. Kuorokerho on perheille edullinen ja siihen pääsee lapsi mukaan ilman lähtötasovaatimuksia. Toiminta-ajatus on sama kuin kuorossa: lapset nähdään muusikkoina, jotka tekevät korkeatasoista taidetta sekä omaksi ilokseen että erilaisille yleisöille. Kuorokerhot ovat osa hallituksen kärkihanketta, jolla parannetaan taiteen ja kulttuurin saatavuutta lapsille ja nuorille."
 Kuva: OKM / Katarina Koch

Kuva: OKM / Katarina Koch

Tilaa tapiolan kuoron levyjä!

liity tapiolan kuoron kannatusjäseneksi

Alla olevasta linkistä voit liittyä Tapiolan kuoron kannatusyhdistys ry:n jäseneksi.

Jäsenmaksu on tällä hetkellä 25 € / vuosi (muita velvoitteita ei ole).

Kuoro


Tapiolan kuoro on suomalainen, kansainvälisesti tunnettu ja palkittu lapsi- ja nuorisokuoro. Kuoro perustettiin vuonna 1963, ja se on toimintansa aikana edennyt tavallisesta suomalaisesta koulukuorosta yhdeksi kansainvälisen kuoromaailman tunnetuimmista instrumenteista. 

Tapiolan kuoron noin 70 laulajaa ovat 8–19-vuotiaita, monipuolisia nuoria muusikoita, joista jokainen soittaa vähintään yhtä instrumenttia laulamisen lisäksi. Kuorolle on ominaista luonnollinen äänenkäyttö ja ilmaisu sekä laulun, soiton ja liikunnan monipuolinen yhdistäminen.

Kuoron toimintaperiaatteisiin on alusta asti kuulunut ajatus, että lapset ja nuoret osaavat tehdä taidetta aivan samoin kuin aikuisetkin. Kuorolaisten itsenäisyyttä ja vastuunottoa tuetaan aktiivisesti, samalla kun toiminnassa vaalitaan laulamisen ja soittamisen iloa.

Esiintymisiä kuorolle kertyy sekä Suomessa että ulkomailla noin 25 vuodessa. Vuosikymmenten aikana kuoro on tehnyt yli 60 kansainvälistä kiertuetta, joista kolme maailman ympäri. Tärkeä osa toimintaa on yhteistyö nykysäveltäjien kanssa; useat koti- ja ulkomaiset säveltäjät ovat säveltäneet ja säveltävät Tapiolan kuorolle. Kuoro myös levyttää aktiivisesti.

Kuoron taiteellisena johtajana toimii vuodesta 2008 alkaen musiikin maisteri, kuoronjohtaja ja sopranista Pasi Hyökki, jonka oma taiteellinen ura on alkanut aikoinaan Tapiolan kuoron riveistä.

Tapiolan kuoron aiemmat johtajat ovat Erkki Pohjola (–1994) ja Kari Ala-Pöllänen (1994–2008).
 

Tapiolan kuoro harjoittelee Espoossa ja sen toimintaa tukee Espoon kaupunki.

 Kuva Maarit Kytöharju

Kuva Maarit Kytöharju

PASI HYÖKKI


Pasi Hyökki (1970- ) on musiikin maisteri, kuoronjohtaja ja sopranista.

Hyökki on toiminut Tapiolan kuoron taiteellisena johtajana vuodesta 2008. Tapiolan kuoron ohella hän toimii Ylioppilaskunnan Laulajien (YL) sekä VocalEspoo-festivaalin taiteellisena johtajana sekä perustamansa kamarikuoro EMO Ensemblen päävierailijana.

EMO Ensemblen, lauluyhtye Tallan sekä Cantabile-kuoron kanssa Hyökki on voittanut useita kansainvälisiä kuoro- ja yhtyelaulukilpailuja. Niissä hänet on toistuvasti palkittu parhaana kuoronjohtajana.

Hyökki levyttää aktiivisesti kaikkien kuorojensa kanssa toimien itse myös editoivana tuottajana. Klemetti-palkinto myönnettiin Hyökille vuonna 2014.

 

Tulevat konsertit

MAaliskuu

4.3.2018 klo 16 Tapiolan kuoro & Mädchenchor Hamburg, Tapiolasali, Espoon kulttuurikeskus

toukokuu

26.5.2018 klo 13 & klo 16 Tapiolan kuoro: kuorokerhokimara, Sellosali

Kesäkuu

VocalEspoo-festivaali

joulukuu

VALO-joulukonsertit

 

Konserttikalenteria päivitetään vuoden mittaan, muutokset ovat mahdollisia.

Anniversary4_2013_Eino_Nurmisto.jpg

YHTEYSTIEDOT

Yhteydenotot ja tiedustelut:
info(at)tapiolankuoro.fi

Tapiolan kuoron kannatusyhdistys ry
PL 84, 02101 Espoo
Y-tunnus 0584226-6

 

 

Taiteellinen johtaja
Pasi Hyökki

0400 944 699 pasi(at)tapiolankuoro.fi

Varajohtaja / Äänenhuoltaja
Anna Matvejeff-Haapaniemi

040 550 7931
varajohtaja(at)tapiolankuoro.fi

Tuottaja
Kipinä Productions Oy

vastaava tuottaja
Iko Raatikainen

050 3140 603
tuottaja(at)tapiolankuoro.fi