Tapiolan kuoro perustettiin vuonna 1963. Se on toimintansa aikana edennyt tavallisesta suomalaisesta koulukuorosta yhdeksi kansainvälisen kuoromaailman tunnetuimmista ryhmistä.
Kuoron laulajat ovat 9–18-vuotiaita monipuolisia nuoria muusikoita, joista jokainen laulamisen lisäksi soittaa vähintään yhtä instrumenttia. Kuoron toiminnan periaatteena on alusta asti ollut ajatus, että lapset ja nuoret osaavat tehdä taidetta aivan samoin kuin aikuisetkin.
Useat suomalaiset ja ulkomaiset säveltäjät ovat säveltäneet Tapiolan kuorolle. Yhteistyö säveltäjien kanssa ei ole tarkoittanut vain uusien teosten kantaesittämistä, vaan myös kuoron aktiivista osallistumista itse sävellysprosessiin. Kuoron ohjelmisto onkin hyvin monipuolinen: kuoro on aivan yhtä kotonaan laulaessaan nykymusiikkifestivaalilla kuin jazz-konsertissakin. Myös klassisen konserttimusiikin ja kansanmusiikin esittäminen on kuorolle tuttua.
Kuoro on toimintansa aikana voittanut useita merkittäviä kuorokilpailuja. Voitettuaan vuonna 1971 BBC:n arvostetun Let the Peoples Sing -kuorokilpailun pääpalkinnon Silver Rose Bowlin, kuoro on tehnyt yli 60 kansainvälistä kiertuetta, joista kolme maailman ympäri. Esiintymisiä kuorolle kertyy sekä Suomessa että ulkomailla noin 50 vuodessa.
Tapiolan kuorolle myönnettiin UNESCO:n Esittävän Taiteen Palkinto vuonna 1996. Tämä kansainvälisesti merkittävä palkinto annettiin tuolloin ensimmäisen kerran musiikin alalle.
Kuoron toiminnalle on ominaista mm. suomalaiselta pohjalta lähtevä luonnollinen äänenkäyttö sekä laulun, soiton ja liikunnan monipuolinen yhdistäminen. Tärkeää on myös yhteistyö aikamme säveltäjien kanssa ja kansainvälinen toiminta. Kuorolaisten itsenäisyyttä ja vastuunottoa pyritään myös tukemaan.
Taiteelliset huippusuoritukset syntyvät monipuolisen musiikkikasvatuksen tuloksena. Laulamisen ja soittamisen ilo, näennäinen helppous ja lupa olla lapsi välittyvät yleisölle korkeatasoisena musiikkina ja luonnollisena ilmaisuna. Näistä tekijöistä muodostuu ulkomaisten kriitikoiden luoma käsite Tapiola Sound.
Kuoron taiteellisena johtajana on toiminut vuodesta 2008 lähtien Pasi Hyökki, jonka oma taiteellinen ura on alkanut aikoinaan Tapiolan kuoron riveistä.










