Ohjelmisto

Tapiolan kuoron ohjelmisto on oikeaa musiikkia, joka kasvaa ainutlaatuisessa yhteistyössä elävien säveltäjien kanssa.

Lapset ja nuoret kykenevät aitoon taiteen tekemiseen. Tämä perustavaa laatua oleva näkemys on leimannut Tapiolan kuoron ohjelmistoa alusta saakka. Säveltäjiä on päästetty harjoituksiin kuorolaisten keskelle kokeilemaan ja siten luomaan teoksiaan yhdessä laulajien kanssa. Kuorossa on myös kasvanut useita uusia säveltäjiä.

Tapiolan kuoro on kotonaan sekä nykymusiikki-festivaaleilla Kaija Saariahon teoksen parissa että esiintyessään yhdessä Heikki Sarmannon jazz-yhtyeen kanssa. Ohjelmistoon on kertynyt satoja teoksia niin suomalaisesta kansanperinteestä kuin tuomisina kansainvälisiltä kiertueilta. Periaatteisiin kuuluu teosten esittäminen alkuperäiskielellä. Lauluja löytyykin yli 40 kielellä, joilla rakennetaan siltoja - Songs Building Bridges - kaukaistenkin kansojen välille.