Tapiolan kuorosta on 47 toimintavuotensa aikana kehittynyt yksi maailman tunnetuimmista ja kysytyimmistä lapsi- ja nuorisokuoroista.
Tapiolan kuoro on kuuluisa erityisestä soinnistaan, jota kuvaamaan ulkomaiset kriitikot ovat luoneet jo käsitteeksi muodostuneen määritelmän - Tapiola Sound.
Kuorossa laulaa noin 70 noin 9-18 -vuotiasta nuorta muusikkoa, jotka kaikki myös soittavat vähintään yhtä instrumenttia. Konsertit sisältävätkin usein laulun lisäksi koreografiaa sekä kuorolaisten instrumentaalisia esityksiä. Kuorolla on vuosittain noin 50 esiintymistä koti- ja ulkomailla. Perinteenä 1960-luvulta saakka ovat säilyneet Katso ihme taivainen -joulukonsertit.
Laulamisen ja soittamisen ilo, näennäinen helppous ja lupa olla lapsi välittyvät yleisölle vaativien musiikillisten suoritusten kautta. Kuoro vaalii yhteissoinnin lisäksi yksilöllisyyttä ja rohkaisee vastuulliseen vapauteen. Näin musiikki saa luonnollisen, ilmeikkään ja vapautuneen tulkinnan, jonka kaikupohjana toimii koko nuori, luova ihminen.
Tapiolan kuoro harjoittelee torstai-iltaisin WeeGee-talon KuoroUllakolla. Uusia laulajia haetaan keväisin. Tiedusteluja voi tehdä kuoron toimistosta.










