Yhdessä 45 vuotta!

La 8.11.2008 klo 18 Tapiolasali, Espoon Kulttuurikeskus

Tapiolan kuoron 45-vuotisjuhlakonsertti. Ohjelmassa mm. Fuhrmannin, Linkolan, Rehnqvistin, Kähärän ja Wessmanin musiikkia.

Konsertissa koimme useita historiallisia asioita. Merkittävää on, että Tapiolan kuoron voittokulku on jatkunut jo näinkin pitkään sekä suomalaisilla että ulkomaisilla areenoilla. Merkittävää on myös se, että koko historiansa ajan kuoro on saanut kuoronjohtajiksensa alan huippuammattilaisia. Tapiolasalin lavalla lauantaina 8.11. debytoi kuoronjohtaja, sopranista Pasi Hyökki. Ei ollut epäilystäkään siitä, etteikö Tapiolan kuoro olisi löytänyt itselleen oikeata taiteellista johtajaa. Itse entisenä Tapiolan kuoron monivuotisena laulajana lapsuudessaan Pasi on omaksunut perusteellisesti ne erityispiirteet, jotka ovat ominaisia Suomen kansainvälisesti tunnetuimmalle kuorolle. Konsertin ylimääräisenä numerona nautimme Pasin sopranistataidoista ''On suuri sun rantas autius''- tunnelmissa.

Kuoron johtajat  (kuva Esa Kivivuori)

Konsertin loppupuolella lavalle astui Tapiolan kuoron edellinen pitkäaikainen taiteellinen johtaja, Kari Ala-Pöllänen. Karin johdolla sukelsimme kanadalaisen intiaanimetsän salaperäiseen äänimaisemaan hämyisen valon siivittämänä. Taitava koreografia täydensi autenttisuuden tunnelmaa.

Ja sitten - tämän kaiken alulle panija, itse Tapiolan kuoron perustaja, professori Erkki Pohjola! Tunnelmallisten Sibeliuksen sävelten, koskettavan Sydämeni laulun muodossa koimme ikimuistettavan hetken. Tapiolasalillinen kuulijoita nousi osoittamaan kunnioitustaan tämän ainutlaatuisen kuoromaailman edelläkävijän luojalle.

Historiallisessa konsertissa kuulimme myös sävellyksiä kuoron omista riveistä nousseilta taiteilijoilta Annika Fuhrmannilta ja Harri Wessmanilta. Samalla myös Tapiolan kuoron joulutelevision tunnusmerkki Vesi väsyy lumen alle, sai tunnelmallista seuraa, kun Pasin johdolla kuulimme myös Harrin muita saman ajan sävellyksiä. Annika voitti Tapiolan kuoron sävellyskilpailun vuonna 2006 sävellyksellään Loitsu kateuksia vastaan. Nyt saimme kuulla koko laulusarjan Tapiolan kuoron eläytyneenä esityksenä.