Hyvä laatu tunnetaan maailmalla. Sen osoituksena Tapiolan kuorolle on myönnetty useita arvostettuja palkintoja.
1996 Tapiolan kuoro sai tähän asti merkittävimmän tunnustuksensa, kun sille luovutettiin UNESCOn esittävän taiteen palkinto, The Unesco Prize for the Promotion of the Performing Arts. Palkinto myönnettiin tuolloin ensimmäisen kerran musiikin alalle.
1993 ja 1994 Lontoolainen Classical Music Awards nimesi Tapiolan kuoron ehdolle vuoden kuoroksi 1993 ja 1994.
1971 BBC:n järjestämä kansainvälinen Let the Peoples Sing -kuorokilpailu, 1. palkinto koulukuorojen sarjassa sekä koko kilpailun pääpalkinto, BBC Silver Rose Bowl.
1970 Pohjoismainen lapsikuorokilpailu Tukholmassa, järjestäjänä Ruotsin Yleisradio, 1. palkinto.
1967 Yleisradion valtakunnallinen lapsi- ja nuorisokuorojen kilpailu, 1. palkinto.
1965 Suomen Yleisradion valtakunnallinen koulukuorojen kilpailu, 1. palkinto.










